Tänään olin katsastamassa pentuja. Pikkuiset ovat neljän viikon ja muutaman päivän ikäisiä. Voih, he olivat niin söpöjä. Nyt jo tekisi mieli mennä takaisin rapsuttelemaan pentuja, vaikka vasta parisen tuntia sitten lähdin niiden luota. Ihania! :)
  
Aluksi minulla oli ongelmia löytää Tuuba kuuden pennun sakista. Sitten muisti, että HAA, Tuubahan on poika. Vaihtoehdot karsiutuivat kahteen. Siltikin onnistuin vielä sekoittamaan pojat toisiinsa. Aivan onnessani rapsuttelin toista poikaa ja ajattelin, että tässä se nyt on, kunnes Hannele huomautti mun hellivän väärää pentua. Hupsista. Sitten huomasin eron, jonka perusteella erotan Tuuban veljestään: poijallahan on takatassujen varpaissa hiukan valkoista. Ongelma ratkaistu. Olen viksu.
   Pennut olivat hiukan hassuja. Olivat vielä aivan unenpöpperössä, kun saavuin niitä katsomaan. Taitavat olla aamu-unista porukkaa. Siitä kuitenkin virkistyivät päästessään pentulaatikosta tuvan puolelle. Riekuntaa ja pelleilyä, sisarusten tampaamista, maton jäytämistä ja huovan päälle pissailua. Totisia hurttia! :D  Muutamalla tahtoi myös jäädä pakki päälle. Peruuttivat hassusti ympyrää ja pitivät pientä ääntä. Myös haukahduksia ja murinaa saattoi kuulla telmintää katsellessa.

Minulle taitaa olla tulossa todellinen kalusteiden uudelleenmuotoilija kotiini asumaan. Tokihan kannatan kierrätystä ja vanhan uudelleen käyttöä, mutta en oikein tiedä vastaavatko pennun ja minun kauneudentajut toisiaan... Parin tunnin aikana pikku herra ehti maistaa rannekorua, rannetta, paitaa, farkkuja, matonreunaa, porokorvaläppiä, sisaren kuonoapäätähäntääjalkaakorvaa, liikkuvaa maitobaaria (emmyä), sormea ja vaikka mitä herkkuja. :)
   Lopulta kuitenkin lapsukaiset väsähtivät. Tuuba-parka yritti ruveta nukkumaan rakkaiden sisarustensa kanssa ja sitten minä menen ja nappaan hänet hyviltä unilta syliini. Nyyh. Jonkin aikaa poika viihtyi aivan kiltisti sylissä, mutten sitten alkoi hiukan ketuttaa, kun ei oikein päässyt käpertymään minnekään. Oli myös raskasta yrittää seistä tuolin päällä, kun Hansu näytti joitakin portugeesin piirteitä Tuubasta. Aivan lötkö mies. ;)
   Löysin Tuubasta myös "rapsutusnappulan", kun herraa kutitti vatsasta "juurisiitäoikeastakohtaa" alkoi takajalka vipattaa hurjasti. Hih, hassu ukko.

Nyt on sitten jo pentupaketti tuotuna kotiin, enää pitäisi vain saada pentukin perille. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin oletettavasti haen Tuuban luokseni kolmen viikon päästä sunnuntai-iltana. Sitä siis odotellessa. Näistä taitaakin tulla kovin pitkät kolme viikkoa. Oih. Malttamattomuus on paheeni.

Nyt vielä pitää kokeilla josko osaisin lisätä tänne kuvankin. Seuraava kuva on Tuuban kasvattajan Hannelen minulle lähettämä pojan ollessa muutamaa päivää vaille neljä viikkoa vanha. Ihana pikku otus. :)





Sitten myös peliin vielä toinen Hannelen lähettämä kuva. Tästä en ole oikein varma, kuka pennuista on päässyt kuvaan. Pikku pallero.




Ja pitääpä vielä lisätä yksi kuva rakkaasta Mussestani. Hiukan suttuinenhan tämä on, mutta nyt ei ole parempaa tarjolla. Rakas herranihan on nyt kymmenvuotias, mutta kuvaushetkellä taisi ikää olla yhdeksän vuotta. Tuolloin minulla ei vielä ollut trimmikonetta, joten turkki on saksittu fiskarsseilla. Heh, hyvää käsityötä. Ja Mussekin on portugalinvesikoira. Ensimmäinen rakas hauvani, joka asustelee nykyään Vaasassa äitini ja hänen miesystävänsä luona.