Tuubalta on nyt sitten alkanut tippua hampaat. Etuhampaat on kaikki tippunut sekä ylhäältä että alhaalta. Hiukan mua tosin jännittää uusien hampaiden kasvaminen. Ylärivissä on nimittäin kolo. Kaikkien muiden paitsi yhden maitohampaan kolossa näkyy jo uuden hampaan kärkin. Nyt mua pelottaa, ettei tämä yksi hammas kasvakaan ulos ikinä ja meidän mahdollinen näyttelyura jaa olemattomaksi. :(
    Tästä aiheesta lähetin jo tänään Tuuban kasvattajalle Hannelelle itkupotku-viestin. Hannele kuitenkin osasi sanoa juuri ne oikeat sanat ja mä olen nyt luottavaisin mielein. Kyllä se hammas sieltä vielä esiin puhkeaa.

Tuuballa ja mulla on ollut kiireinen viikko. Keskiviikkona oltiin turisteina mätsärissä Pietarsaaressa. Katseltiin kehiä ja totesin, etten ikinä tule oppimaan esittämään koiraa hyvin näyttelyssä. On se vaan tarkkaa puuhaa. Huh.
Torstaina oli taas agility-harkat Miinan ja Sennin kanssa. Tuubasta on tullut hiukan hankala noina päivinä. Sillä on sielä aina seuranaan Sennin ja Miinan omistajat, mutta nykyään kakara on koko ajan kiskomassa mun luokse eikä muka osaa olla ilman mammaa. Kiskoo pian itsensä hengiltä. niinpä kävin perjantaina ostamassa valtavan kevythäkin. Täytyy ottaa se ensi viikolla mukaan treeneihin. Pitää vain ensin hankkia sen pohjalle jonkinlainen peite tai matto. En tiedä vielä... Ja toki harkkojen jälkeen Tuuba sai taas painia Sylvin kanssa. Kivaa!!! Aatu cairnikin oli mukana menossa, mutta lähinnä se vain ahdisteli mua. ;) Mulla on näet ihana vinkukrokotiili.
Perjanataina käytiin pällistelemässä Toko-kisoja. Aluksi mulla oli molemmat koirat ja poikaystävä mukana, mutta näille taisi tulla hiukan tylsää. Niinpä palautin kaikki kolme ystävällisesti kotiin ja palasin yksin seuraamaan loput kisoista. Nyt on motivaatio treenaamiseen taas nousussa. Hyvä minä.

Viikonlopun koirat ovat äitini ja hänen miesystävänsä luona hoidossa, koska itse olen töissä Jyväskylässä kuninkuusraveissa. Reippaasti myyn totoa. toivottavasti pentu pärjää hyvin. :)

Aaah, ihanaa. Kohta on kesätyöt lopussa. Enää viikko jäljellä ja sitten en siivoa mitään koko vuoteen. Haa. Enää viisi aamua. Jeshhhh.
Ja pian tapahtuukin sitten paluu Turkuun. Mukavaa taas päästä opintojen pariin. En ole käyttänyt aivojani koko kesänä. Nyt sekin tosin pitäisi aloittaa. Uusi lukuvuosihan alkaa Hermoston rakenne ja toiminta -kurssin harjoitustöiden sisäänpääsytentillä. Piristävää.