Oltiin viikko sitten kasvattajamme Hannelen luona trimmissä. Tuuba on nyt sitten todellinen portugeesi. Sieltä karvapallosta kuoriutui varsin keimaleva ja söpö pikku peppu. Hienoa, hienoa. Muutenkin Tuuba vaikuttaa kuulemma oikein mukavan näköiseltä kaverilta. Itsehän en tarkemmin tiedä, miltä tarkalleen näyttelyissä pärjätäkseen pitäisi näyttää, mutta eiköhän me vielä tänä vuonna johonkin pentunäytelmään osallistuta. Hannele asetti haasteeksi pentunäyttelyn turussa 2.11. Sinne siis yritetään uskaltautua.

Nyt olen myös saanut meidän koulutuksellisia asioita hiukan paremmin hanskaa. Tulevat seuramme ovat toivon mukaan nämä: Turun palveluskoiraharrastajat, Agility team turku ja Lounais-suomen spanielikerho. Ollaan jo kayty tutustumassa spanielikerhon yksiin näyttelyharkkoihin. Mukavaa oli. toivottavasti päästään huomenna uudestaan.

Eilisestä lähtien pentu on ollut hiukan huonovointinen. Oksensi yöllä, vatsa on ollut löysällä ja aamupala ei oikein maistunut. Oli muutenkin aamulla melko vaisu. Mun kotiin tultuani kuitenkin maistui NEU, vaikka raksut eivät maistuneet. Mitä lienee kakara popsinut tai saanut jonkun kiertävän pöpön. eilen sai ekaa kertaa kanankoiven jämät mun lounaalta. Nahkat ja rasvat kyllä maistuivat, mutta eivät ehkä tehneet hyvää pienen vatsalle. Seurailen nyt tilannetta ja katselen, miltä alkaa näyttää. Poika on jo kuitenkin reippaampi, kun sai syötyä ruokansa. Tänään ei mitään aiota puuhata, lötkötellään vain.

1851831.jpg

Tällainen siitä sitten tuli


1851828.jpg

Lähikuva penikasta

Kiitos Hannele kuvista!!! :)