Eilisen ja viime yön aikana arvon herra Tuuba on ruvennut niiskuttelemaa. välissä kuuluu pieniä aivastuksia ja muutenkin hengitys kuulostaa hyvin raskaalta. Pari kertaa viime yönä heräsin samankaltaiseen ääneen, kuin minkä ihminen päästää "niistäessään" ilmaa sisäänpäin ja vetäen sen edelleen kurkkuun asti. Näitä en ollut kuullut aiemmin, mutta Ville sanoi heränneensä muutamaan jo edellisenä yönä. Tuo koira siis tuhisee nyt koko ajan.

   Varasin täksi iltapäiväksi sitten eläinlääkärin, niin saadaan homma tutkittua. Samalla ajattelin myös kysäistä Tuuban vehkeestä. Murkku on sitä nyt tässä lähiaikoina nuoleskellut melko paljon ja saanut eritteitäkin aikaiseksi. Oon ajatellut kaiken sen olevan hormonien syytä, mutta nyt on alkanut epäilyttää, josko siellä olisi tulehdus. Katsoin tänään tilannetta tarkemmin ja limakalvot näyttivät ainakin mun silmään punoittavilta. Onneksi tämä hoituu nyt sitten samalla.

   Toivotaan nyt, että Tuuballa on jokin, joka hoituu lääkkeillä ja jossa ei ole kauhean pitkää varoaikaa. Meillä nimittäin alkaa ensi tiistaina viiden kerran tokokurssi, enkä haluaisi sitä missata aivan kokonaan. :(