Huhhahhei, ollaan taas kisailtu. :D Kivaa!

 

13.3. Lauantaina käytiin Seinäjoella Lagun  kisoissa. Tuomarina Anders virtanen ja paikkana jonkinlaine maneesi. On tuo kotihalli vaan niin ihana verrattuna hiekkasavipohjaisenn ratsastusmaneesiin. turkkikoirien omistajat kyllä arvaavat miksi. Ja helpompi itsellekin juosta, kun ei kengät tartu maahan. Ensimmäiseltä radalta saatiin harmittava vitonen, kun ohjasin Tuuban väärin kepeille sisään. Ihan oma mokani, kun en antanut koiran rauhassa hakea sisäänmenoa. Toiselta radalta HYL. Mua jännitti aivan hirvittävästi ja oli kovat paineet saada nolla. Huomasin radalle mennessä, että kädet vaan tärisi. No se oli meidän tähän astisen uran noloin rata. Minä lopetin ohjaamisen kesken ja oli aivan kauheaa katsottavaa viimeiset kahdeksan estettä. Ei siitä siis sen enempää.

 

Sunnuntaina 21.3 mentiin sitten Tsaun hallille kisoihin. Kaksi agirataa tiedossa, joista ekalla tuomarina Eija Berglund. Ja jiihhaa, ekalta radalta me se nolla sitten napattiin. Hiukan pakkonolla se oli, mutta nolla se rumakin nolla. Tuuba teki ihan törkeän huonosti kontaktit. Tämä on ihan omaa syytäni, koska olen sen antanut niistä luistaa kisoissa. Idiootti-minä! Nyt ruvetaan sitten treenaamaan niitä niin virallisissa kuin epävirallisissakin kisoissa. Mutta jee, tästä lähin meitä nähdäänkin sitten kakkosten radoilla. Mahtavaa. :D Sijoituttiin viidensiksi. Palkintopallille päässeillä oli aivan upeat ja mahtavan nopeat radat. Siis todella hienoja.

Aikoinaan me Mussenkin kanssa noustiin Berglundin radalla kakkosiin. Tuttu tuomari siinä sitten kyseli, että onkos tämä se sama vanha, vai ihan uusi hauva. Minäpä siihen sitten tuumasin, eetä se sama vanha on jo 12-vuotia, että uusihan tämä. Näin ne vuodet vaan kuluvat. Mutta joo, hauskaa nähdä vanhoja tuttuja kisoissa.

Tuuban nousurata Tsaulla

 

Eilen käytiinkin sitten parantelemassa Tuuban jumeja Leena Piiran käsittelyssä. ensimmäisen kerran oltiin joulukuussa ja taas saatiin uusi aika sitten kesän loppuun. Meistä taitaakin tulla vakiasiakkaita. :D Jumissahan Tuuba oli, mutta ei kuulemma viime kertaa pahempi. Ravitreenit ja kunnon lämmittelyt ja jäähdyttelyt siis oikeasti auttaa. Ostin myös samalla Tuuballe Backontrackin verkkoloimen.

(taustatietoina: Viime kesänä kävin kuvauttamassa Tuuban lonkat, selän, kyynärät ja tutkittiin polvet. Lonkat oli B/B ja muut puhdasta nollaa. Selässä kuitenkin todettiin muutos, sakralisaatio. Tuuballa on alin selkänikama luutunut oikealta puolelta kiinni ristiluuhun. Tämä tuo Tuuban oikealle puolelle jonkin verran liikerajoitetta. Eläinlääkäri sanoi, ettei vaikuta mihinkään, mutta päätin kuitenkin viedä varmuuden vuoksi koiran fysioterapeutille/hierojalle. No siellähän todettiin, että koira on aivan vino ja jumissa ja lihakset toiselta puolelta paljon kehittyneemmät. Noh, minkäs teet. Me jatketaan ihan normaalisti, mutta pidetään Tuuban kropasta kunnolla huolta ja mennään sen ehdoilla. Tähän mennessä homma ei ole vaikuttanut mihinkään, eikä Tuuba vaikuta kipeältä. Me tarkkaillaan tilannetta ja treenaillaan ja touhutaan. Ja meillä on mennyt tosi hyvin. Nou problemos.)