Pääsiäismaanantaina käytiin ATT:n kisoissa korkkaamassa kakkosluokka, tuomarina Henri Luomala. Oli mun mielestä todella kivoja ratoja. Ei ollenkaan niin hankalia kuin olin odottanut.

 Tuuba oli liekeissä. Sitä ei tarvinnut paljoakaan viritellä ennen rataa. Remmissä tyyppi karjui radalla menijöille ja viritteli ihan itse itsensä. Heh. Pari koiraa ennen vuoroamme kuumotin Tuubaa jonkin verran lellulla. Siis sillähän valui kuola kuin paimenella konsanaan. Juh. Päivän tavoitteena oli ottaa kontaktit kunnolla ja niinhän tehtiin.

Ekalla radalla päästiin puoleen väliin eli kepeille todella mallikkaasti. Tuuba jopa murisi mulle yhdessä tiukassa kurvissa. :O Niin kuumana se kävi. Kepeillä koira jätti pari viimeistä keppiä välistä ja painui seuraavana vuorossa olevaan putkeen. Tästä meille siis HYL. Hyllytyksen jälkeen mulla katosi keskittyminen aivan kokonaan ja loppu menikin sitten plörinäksi. Hyvä fiilis kuitenkin jäi. Loppusuoralle sain kuitenkin koottua itseni ja saatiin viimeinenkin este suoritettua, kamppailun jälkeen. tämä rata saatiin nauhalle, joten videota jossain vaiheessa tiedossa.

Toiselle radalle lähdin hyvillä fiiliksillä. Kontakteja oli tarkoitus treenata. Tällä radalla tippui harmittavasti yksi rima. Valssasin jotenkin huonosti ja este oli aika hankalassa kulmassa keppien jälkeen. Todella lähellä ekaa kakkosten nollaa käytiin siis. Kontaktit meni hyvin. A:n ylöstulossa hiukan roiski. Tätä rataa ei valitettavasti ole nauhalla.

Samaisissa kisoissa Treenikaveri Anita Elli-perroineen teki ykkösissä ensimmäisen nollan. Nollia on varmasti tulossa lisää, joten eiköhän sitä taas kohta saada kakkukahvit treenien päätteeksi. :P Onnea hienosta työstä!

 

Ja sitten siihen tokoiluun. Mehän aiotaan taas ruveta treenaamaan niitä alokasluokan liikkeitä, Sunnuntaina käytiin jo lähikentällä itseksemme puuhastelemassa. Elina saa luvan toimia mun henkilökohtaisena motivaattorina. Nyt vähän tsemppiä peliin Elinaaa!!!! :D