Tänään sain viimeinkin jotain aikaiseksi. Loin Blogin tulevaa Tuubaani varten. Hyvä minä. Olen reipas. Jess.

Tänään ei suju. En saa mitään aikaiseksi. En lue anatomiaa. En lue parodontologiaa. En lue.

Tänään ymmärsin erään ongelman. En omista huonekaluja täyttämään tulevaa asuntoani. Elämä tulee olemaan silkkaa tilan juhlaa. 34 neliötä. Eikö sänky ja tv-taso riitä täyttämään sitä? Kyllä ne kahdeksaantoista neliöön riittivät. Ja vielä aivan hyvin.

Tämä oli nyt sitä omistajan avautumista. Oikeasti tällä blogilla on jokin tarkoitus. Seurata vesikoira Tuuban elämää ja koulutusta. Enemmän sitä elämää. Ja tietenkin kirjoittamisen on tarkoitus motivoida minua paneutumaan Tuuban koulutukseen. Hänestä tulee ehkä ajan myötä hyvin käyttäytyvä koirakansalainen. Ehkä. Tai sitten meidät tullaan tuntemaan Turun kauhuna. Hui.
   Vielä hetkinen tosin menee, että Tuubasta tullaan kuulemaan. Pikkumies on nyt hiukan alle kaksi viikkoa vanha ja näyttää rotalta/marsulta. Minun bieni bötkylä. Tulevan mammansa (eli minut) pentukainen tapaa vielä tämän kuun puolella. Jei. Toivottavasti meillä synkkaa. :D
   Ennen Tuuban kotiutumista tästä blogista saa tosin lukea vain minun kummallisista ongelmistani ja löpinää turhanpäiväisistä asioista. Kiva. Nyt lähden ostamaan suklaata. Lihavat ovat leppoisia.