Tuuban kanssa treenaillaan penturyhmässä. Ihan hyvin menee, mutta mä oon jäänyt jotenkin polkemaan paikalleni liikkeissä. En millään saa edettyä eteenpäin seuraamisessa ja paikallamakuussa.

Musse on edelleen seuranamme Turussa. Ja on tulevaisuudessakin vielä kaksi viikkoa. Sitten ukko lähtee pariksi viikoksi isäni luo Jyväskylään kyläilemään.

Nyt joitakin kuvia ja sitten nukkumaan. Tuuballa on väsy. ;)

2073457.jpg
Ihana syksy


2073459.jpg
Tuuba ja Tuuban suosikkiaarteiden tulvaa


2073463.jpg
Luku-urakka (yksi niistä lukuisista). Nyt on kirjahyllyn kolme alinta hyllyä tyhjillään.


2073464.jpg

2073462.jpg
Afro. Tosin lapsella on myös jonkilainen teiniangsti menossa. Oli tänään ottanut kampansa hyllystä, makoillut sen päällä ja saanut takkuunnutettua sen kiinni etutassuunsa. Veikkaan teinin yrittäneen saada itselleen rastat. Vielä kun saisi mäntysuopaa sekaan.

2073461.jpg
Paholainen on joukossamme


2073460.jpg