Mulla on jo jonkin aikaa ollut tapana pomia lenkillä tienvarresta kaikki tyhjät tölkit ja pullot mukaan. (Jotenkin kummasti niitä aina viikonlopun aikana tänne opiskelijaalueelle ilmestyy) Tuubakin on ruvennut auttamaan tässä puuhassa. Mieluusti poika kantaa pitkienkin matkojen takaa tavaraa kotiin. Muovipullot ovat suosikkeja, mutta kyllä tölkitkin käyvät. Tosin jostain kumman syystä ne aina ensin otetaan Tuubalta pois, tyhjennetään ja tarkistetaan terävien reunojen varalta ja sitten vasta palautetaan ahkeralle apurille. Ihme ajantuhlausta ajattelee Tuuba.

   Tänään sitten päätin iltalenkin lopuksi hakea lähikaupasta itselleni pullon limua. Aamuisen sokeri- ja happojuomavastaisen kariologian luennon jälkeen mua on koko päivän hiukonut vadelmalimsa. Hain puolenlitran limupulloni kaupasta ja lähdettiin Tuuban kanssa käveleen kotia kohti. Ja siis oikeasti: Kuinka vaikeata voi olla kulkea kolmisensataa metriä koiran ja pienen pullon kanssa? No, tulipa todistetuksi, että HYVIN vaikeaa.

   Tuuba huomasi pullon ja sen silmät alkoivat kiilua himosta. Nyt olisi töitä tarjolla. Ja Tuuba-poikahan tekee hommia koska tahansa. Kakara rupesi salaa takanani vaihtamaan puolta ja hyökkimään toisessa kädessäni olevan pullon kimppuun. Siis aivan mahdotonta. Siinä sitten kolmen sekunnin välein yritin kiskoa koiran toiselle puolelleni ja nostaa pullon korkealle kainalooni piiloon. No, ei tämäkään tietysti auttanut, koska kyllähän Tuuba nyt pomppia osaa. Ja korkealle osaakin. Hmph. Onneksi lapsi matkan puolessa välissä ja monien tyhjille korville kaikuneiden kieltojen jälkeen löysi tien varresta kepin ja alkoi kantaa sitä. Huh. Minkäs työkoira vaistoilleen mahtaa? ;)